Koiran vaikeudet tuottanut ongelmia

Terve taas pitkästä aikaa, ja pahoittelut pitkästä tauosta.

Treeneissä on ollut hieman haasteita tässä, sillä tuolla mun koiralla on ollut aika paljon terveysongelmia, jonka takia sitä ei oo kauhean pitkäksi aikaa voinut jättää yksin kotiin. Mitä tämä on treenien kannalta tarkoittanut on se, että mun on tarvinnut tulla kotiin suoraan töistä huolehtimaan siitä, ja sen takia en oo pystynyt käymään salilla tuttuun tapaan heti töiden jälkeen.

Ja tämä taas on johtanut siihen, että kun iltaohjelma on alkanut, on treenit sitten valitettavan usein jäänyt ohjelmasta pois. Ja se ei ole hyvä asia.

Koirani tilanne

Koirallani on valitettavasti alkanut selvästi ikä painaa, ja sen seurauksena on nyt osunu monta ikävää vaivaa tähän hyvin lyhyen ajan sisään. Mikään niistä ei onneksi ole ollut kohtalokasta, ja koira on vielä melko hyvävointinen ja pystyy nauttimaan elämästä. Lopettamiseen ei ole ollut tarvetta.

Oon ostanut uuden paremman ja tilavamman koiran häkin sille, ja sen kanssa ollaan menty autolla nyt aina kun se on ollut siinä tilassa, että pystyy siihen. Että siis kyllä se on ihan toimintakuntonen ja tavallaan voi vielä hyvin, mutta täytyy tota tilannetta valvoa tavallaan aika paljon, ja kuten sanoin, se ei pärjää kauhean hyvin pitkään yksin.

koira kipeä
Koiran terveys on mennyt treenien ja hankkeen ohitse

Jatkosuunnitelmia

Tämä on siis tuonut isot ongelmat treeneihini, mutta kyllähän kaikilla on niitä jossakin vaiheessa odotettavina. Toivottavasti tämä tilanne paranisi ja rauhoittusi tässä lähiaikoina, jolloin pääsisin kunnolla taas treenaamaan. Nyt oon sentään pystynyt sen verran tekemään tuota, että on pysynyt suunnilleen siinä missä oli Syyskuussa. Kuitenkin kehitystä ei ole tullut, eikä ole tulemassakaan tällä liikuntamäärällä.

Tavoite onkin yrittää pitää tämä taso kunnes koira saadaan parempaan kuntoon. Sitten täytyy alkaa kunnolla treenaa, sillä tässä on taas melkein puoli vuotta mennyt ihan hukkaan kehityksen osalta. Sen verran tätä ikää itellänikin, ettei voi nyt kauheasti venailla, vaan pitää päästä eteenpäin. Se on se tavoite nyt keväällä ja kesällä.

Riippuen sitten miten hyvin tässä onnistun, sen mukaan tehdään sitten suunnitelmia syksylle. Pari ideaa olisi kyllä mielessä, mutta täytyy ensin katsoa millaiseen kuntoon tässä päästään.

Tilanne vaikuttaa ihan lupaavalta, mutta tuo koiran kunto voi muuttua niin nopeasti. Toivotaan kuitenkin parasta.

Continue Reading