Leena Manner 29.9.2005
”On suuri erehdys uskoa, että ihmiskunnan ongelmia ”ratkotaan”. Pitkästynyt ihmiskunta työntää ne syrjään.” kirjoitti saksalainen satiirikko Kurt Tucholsky noin 80 vuotta sitten. Sittemmin sodat, väestöräjähdys ja luonnonvaroja tuhlaava, ympäristöä tuhoava teknis-taloudellinen kasvu on tuonut ihmiskunnalle lisää ongelmia. Niiden ratkomista varten otettiin 90-luvulla käyttöön kestävän kehityksen käsite. Ennen pitkää myönnettiin, että myös sosiaalinen ja kulttuurinen riisto on eettisesti kestämätöntä, ja käsite laajeni näille alueille. Käsitteestä on tullut yleisesti hyväksytty ja poliittisesti korrekti. Käytännössä taloudellisen kasvun ja markkinoiden vaatimukset kuitenkin helposti jyräävät kestävän kehityksen, ja katastrofiuutisiin pitkästynyt ihmiskunta vaihtaa kanavan viihteelle.
Kestävä kehitys vaatii ottamaan vastuuta maapallon ja ihmiskunnan tulevaisuudesta. Se vaatii katsomaan kauas niin ajallisesti kuin paikallisesti. Se nostaa esiin kysymyksiä arvoista, hyvästä elämästä ja oikeudenmukaisuudesta. Kestävä kehitys ei ole paketoitavissa oppiaineeksi. Se on näkökulma tulevaisuuteen, ulos ahneesta ja nautinnonhakuisesta itsekkyydestä.
Markkinataloudessa kuluttaminen on kansalaishyve. Tuottajien kilpailu kuluttajista johtaa ylituotantoon, raaka-aineiden tuhlaukseen, työttömyyteen yhtäällä ja vastuuttomaan työvoiman riistoon toisaalla. Yritysten maailmassa yhteiskuntavastuu on alisteinen yrityksen menestymiselle globaalissa kilpailussa. Vastuullisen kuluttajan maailma on monimutkainen: ostanko vai enkö osta? Jos ostan, ratkaiseeko hinta, laatu, merkki, mainos, valmistusmaa, kauppa vai ekologisen selkärepun paino ostopäätökseni? Jos en osta, kaatuuko maamme talous? Helpompi on seurata sokeasti mielitekojaan.
Ihmisenä oleminen ei kuitenkaan rajoitu kuluttamiseen. Lajinsa edustajana ihminen on osa sekä luontoa että moninaisia sosiaalisia ja kulttuurisia yhteisöjä. Tämän päivän ihmisyhteisöjä yhdistää teknologia, jonka globaalia käyttöön ottoa olemme oppineet pitämään kehityksenä. Miten ja kenen ehdoilla teknologisia innovaatioita käytetään, on yksi aikamme suuria kysymyksiä. Palveleeko teknologia luonnon säilymistä, rauhaa ja hyvinvointia? Vai tuotetaanko sillä ilmaston epävakautta, luonnontuhoja, kärsimystä ja sotia? Kysymys on poliittinen. Tiedonvälityksen nykyteknologia antaa meille kanavan ja mahdollisuuden ilmaista mielipiteemme.
Vapaan sivistystyön suuri haaste on saada pitkästynyt ihmiskunta – edes osa siitä – keskustelemaan yhteiskunnallisista kysymyksistä, ottamaan kantaa ja vaikuttamaan. Siihen patistaa myös hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma. Keskustelun suuntaajana kestävän kehityksen näkökulma on käyttökelpoinen. Se vaatii ottamaan kantaa suuriin asioihin: sodan ja rauhan kysymyksiin, ilmastonmuutokseen, maailmankauppaan, nälän ja kulkutautien torjuntaan. Mutta kestävä kehitys konkretisoituu myös lähiympäristömme ratkaisuissa: maankäyttö, liikenne, lähipalveluiden järjestäminen ja paikallisen kulttuurin elävyys ovat tärkeitä.
Kansalaisopiston kestävän kehityksen ohjelmassa voidaan ohjata materiaalien säästämiseen ja kierrätykseen. Mutta vähintään yhtä tärkeää on löytää eri oppisisältöihin kestävää kehitystä edistäviä näkökulmia. Kielten opetuksessa edistämme eri kulttuurien keskinäistä ymmärrystä, rauhaa ja suvaitsevaisuutta. Sama sopii myös musiikin, taideaineiden ja kädentaitojen opetukseen, omaa kulttuuriperintöämme unohtamatta. ATK-tunneilla voidaan opetella sekä hakemaan tietoa että ottamaan kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin verkon välityksellä. Terveyttä edistävissä opinnoissa on myös mahdollista siirtää ajatus omasta navasta fyysisen ja sosiaalisen ympäristön vaikutuksiin. Ja kansalaisopintoihin kestävän kehityksen näkökulma kuuluu ilman muuta.
