Ekologisesti kestävä kehitys tarkoittaa luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä ja ihmisten taloudellisen ja aineellisen toiminnan sopeuttamista pitkällä aikavälillä luonnon kesto- ja luonnon sietokykyyn siten, että luonnon ekosysteemien toimivuus ja biologinen monimuotoisuus turvataan maapallon luonnonvaroihin.
Ekologinen kestävyys on yksi laajemman, kestäväksi kehitykseksi kutsutun yhteiskunnallisen muutoksen ulottuvuus. Kestävän kehityksen päämääränä on turvata meille ja tuleville polville hyvän elämän mahdollisuus.
Ydinkysymyksenä ekologisesti kestävässä kehityksessä on joka tapauksessa ihmisen aiheuttaman ympäristökuormituksen vähentäminen. Pitää löytää taloudellisia, poliittisia ja kulttuurisia periaatteita ja toimintatapoja, joiden avulla koko biosfäärin ihmisyhteiskuntineen on mahdollista elää maapallolla myös tulevien sukupolvien aikana. Kestävän kehityksen periaatteen tavoitteena on integroida ympäristöpolitiikka ja kehitysstrategiat niin, että myös taloudellinen kasvu on mahdollista.
Perinteisesti on ajateltu, että ympäristönsuojelu ja taloudellinen kasvu ovat toisensa poissulkevia. Tämän ajatuskaavan rikkoutuminen on saanut myös yritysmaailman hyväksymään kestävän kehityksen -periaatteen.
Ekologinen jalanjälki on luonnonresurssien kulutusta mittaava kansainvälinen indikaattori, joka arvioi, kuinka paljon eri käyttötarkoituksiin luokiteltua maata, peltoa, laidunta, metsää, vesialueita ja rakennettua maata, tarvitaan tuottamaan vallitsevalla teknologisella tasolla tietyn alueen asukkaiden vuoden aikana tarvitsemat resurssit ja palauttamaan heidän aikaansaamansa jätteet ja hiilidioksidipäästöt takaisin luonnon kiertokulkuun. Tutustu raportin Ekologisen jalanjäljen laskentamenetelmä -sivuun.
Lähteitä:
http://www.ekokumppanit.fi/ekologinenjalanjalki/sanasto.html
http://www.uiah.fi/virtu/materiaalit/muotoilu4e/kehitys.html
http://www.ilmastolaskuri.fi
http://www.motiva.fi/fi/kuluttajat/liikkuminen/matkallasuomessa-peli/