Terveysliikuntaa aloitteleville ja terveytensä kannalta riittämättömästi liikkuville
Kansalais- ja työväenopistoissa annetaan vuosittain yli kaksi miljoonaa opetustuntia, joista noin 12,5 % (Tilastokeskus 2007) liittyy liikuntaan ja terveyden kohentamiseen. Nämä kurssit houkuttelevat yleensä niitä aktiivisia aikuisopiskelijoita, jotka pitävät säännöllistä liikuntaa tärkeänä hyvinvoinnin lähteenä ja myönteisenä kokemuksena omassa elämässään.
Opistojen terveysliikuntaryhmiin ja -kursseille halutaan rohkaista osallistumaan myös riittämättömästi liikkuvia aikuisia, joiden passiivinen elämäntapa vaikuttaa suoraan heidän oman elämänsä työ- ja toimintakyvyn. Riittämättömästi liikkuvien mukaan saamiseksi ja motivoimiseksi tarvitaan uudenlaisia toimenpiteitä ja poikkihallinnollista yhteistyötä kuntien eri sektoreiden välillä. Liikunnan merkityksen esille tuominen ja ryhmiin ohjaaminen tulee olla kaikkien toimijoiden yhteinen tehtävä.
Terveysliikunnan opetussuunnitelmasuositus
Kansalais- ja työväenopistojen liitto KTOL on laatinut yhteistyössä Kuntoliikuntaliitto, Kunto ry:n kanssa Terveysliikunnan opetussuunnitelmasuosituksen. Opetussuunnitelmasuosituksen mukaiset terveysliikuntakurssit (yhteensä 10 erilaista) on tarkoitettu aloitteleville liikkujille. Kurssit ovat sisällöltään, kuormittavuudeltaan, tietoainekseltaan ja ilmapiiriltään sellaisia, että aloitteleva liikkuja voi aloittaa liikunnallisen elämäntavan omaksumisen turvallisesti. Kynnys aloittamiseen tulee tehdä mahdollisimman matalaksi. Terveysliikunnan opetussuunnitelmasuositus avautuu oikealla olevasta linkistä.
Ohessa lista opistoista, joissa toteutetaan Terveysliikunnan opetussuunnitelmasuosituksen mukaisia liikunnan matalan kynnyksen ryhmiä.
Läroplan för hälsomotion
Terveysliikunnan opetussuunnitelma on saatavana myös ruotsinkielisenä. Förbundet för arbetar- och medborgarinstitut i Svenskfinland Fami r.f. on kääntänyt opetussuunnitelman ruotsiksi ja se on tulostettavissa Famin internetsivuilta http://www.fami.fi/halsomotion/hm_laroplan.pdf
Opettajille koulutusta
Kansalais- ja työväenopistojen liitto järjestää opettajille koulutusta terveysliikuntaan liittyen. Terveysliikunnan opetussuunnitelma käyttöön -koulutus antaa valmiudet toteuttaa opetussuunnitelmasuosituksen mukaisia kursseja opistoissa ja Terveysliikunnan ideapäivä antaa käytännön ideoita ja vinkkejä liikuntatuntien sisällöiksi. Lue lisää ohesta tai koulutuskalenterista.
Kansalaisopistojen opettajilla on myös mahdollisuus osallistua UKK-instituutin, Suomen Sydänliiton ja Suomen Ladun heille räätälöimään Kävelyklubi-vetäjäkoulutukseen. Lue lisää oheisesta linkistä.
SuomiMies kuntoilee ja kokkaa kansalaisopistossa
Kansalaisopistot ovat mukana Kunnossa Kaiken Ikää -ohjelman teemassa SuomiMies seikkailee. Kansalaisopistot ovat toteuttaneet syksystä 2007 alkaen SuomiMies kuntoilee ja kokkaa -kursseja, jotka on tarkoitettu yli 40-vuotiaille miehille. Kursseilla liikutaan ja kokkaillaan rennossa porukassa ja samalla pohditaan tarvetta liikunta- ja ruokailutottumusten muutokselle.